|
Käätypolunlaakso on aikoinaan ollut merenlahti. Alavat pellot yhdistävät
sen Marjaniemen paikkeilla Vartiokylänlahteen. Meren muinaista läsnäoloa
oli jälkipolville todistamassa paksuhko hiesukerros laakson
lounaisreunassa. Hiekkainen harjunpätkä sulki laakson koillisessa.
Pidempi ja paljon korkeampi harju oli Kontulantien suunnassa luoteessa.
Sitä peittäviltä pelloilta korjattiin ainakin vielä 1950-luvun alussa
heinää. Pienemmästä harjusta oli kaivettu jonkin verran hiekkaa
kai rakennuskäyttöön tai tienpohjaksi. Laatu ei ilmeisesti ollut
kovin hyvää, koska monttu oli jäänyt vaatimattoman kokoiseksi, hyvä niin. Laakson pohjalla kulki peltojen keskellä oja. Vähäisenä muistona
muinaisesta vedestä oli myös soistunut pellonpala ja noin hehtaari
metsää kasvavaa rämettä. Sieltä löytyi jopa karpaloita. Ojasta
kalasteltiin keväisin kutemaan nousevia haukia haavilla ja katiskoilla.
Alueen metsät kuuluivat Wihtoolin tilaan. Se muistettiin aina mainita,
kun puhe meni metsän hyödyntämiseen, esimerkiksi joulukuusikäyttöön.
Omistaja oli siis tiedossa ja mahdollisten seuraamusten tulosuunta myös.
Wihtool omisti aikoinaan sahan, joten hän tarvitsi metsiä. Ei näistä metsistä tosin koskaan puita haettu, liekö saha enää 1950–60 luvulla ollut edes toiminnassa. Wihtool asui kaukana Linnanherrantien varrella,
Vartiovuoren juurella. Osoite tuli Vartsikan pojille tutuksi.
Käätypolunlaakso päättyi koillisessa matalaan harjuun, jota peitti
sankka kuusimetsä. Harjun jatkeena oli Etukaltsi ja sen takana
Takakaltsi. Takakaltsille tehtiin talvisin hyndä eli hyppyrimäki.
Alastulo osui vanhaan talonmonttuun. Paikalle oli joskus aiottu rakennusta,
mutta hanke oli jäänyt kesken. Monttu oli kesäisin matalavetisenä lammikkona, jota paikalliset asukkaat käyttivät kaatopaikkana; siellä oli romua ja erityisen paljon lasitavaraa. Pekan kanssa, älyttömiä pojannalleja kun oltiin, saimme ällitällin särkeä kaikki kaatiksesta
kalastamamme lasipullot ympäri Takakaltsia. Sirpaleet kimalsivat
kauniisti auringossa, mutta käveleminen kallion yli vaati fakiirin
taitoja, paljasjaloin kun usein olimme.
Takakaltsin takana oli meidän poikien rakentama speedway-rata ja sen
takana se kuuluisa lampi, jota Heimo syvensi isältä lainatulla
forsiittipommilla. Lampi oli muutenkin kiintoisa leikkipaikka. Siinä voi
hyvävetisinä kesinä jopa uida, mutta mutaisuuden ja mataluuden takia
sitä tehtiin harvoin. Minä ja Heiska uimme sinänsä missä vain, kun
kesähelle puski hien otsaan eikä edes kokokesäinen Tarzan-asukaan tuonut helpotusta. Uikkarit vain oksan nokkaan ja lampeen! Lammessa oli, kuten
kaikissa Vartiokylässä kuopissa, romua ja roinaa, mutta sekaan sentään
mahtui.
|
Erkki Vakkala mittailee metsälampea metsänlaitanaapurin talon takana. Vaikuttaa uimakelvottomalta, mutta kyllä siinäkin uitu on.
Kuva Erkki Vakkalan albumista.
Kunnollista uimapaikkaa ei Käätypolunlaakson lähiseudulla ollut,
kunnottomia vesiplutakoita sen sijaan runsaasti. Puute oli vakava, koska
lapsuuden kesät olivat aina helteisiä. Lähin ranta oli kolmen kilometrin
päässä, joten kaikki vettä pitävät kuopat olivat suosiossa. Kontulansuon
turpeennostokuopissa leikimme Pekan kanssa dinosauruksia mudassa
rämpien. Kontulan Elannon viereisessä hiekkakuopassa oli myös jonkin
verran vettä, mutta siinä oli iilimatoja. Myös Käätypolunlaakson
pohjalla lirisevä puro kelpasi paremman puutteessa käsipohjan harjoitteluun.
Takakaltsin ja speedway-radan takainen lampi oli hankalasti
kierrettävissä, koska se oli muodoltaan pitkulainen ja vajaat sata
metriä pitkä. Me pojat, tai oikeammin me isommat ja viisaammat, päätimme
tehdä lammen keskelle sillan. Siihen tarvittiin Wihtoolin metsästä leppiä paaluiksi, tukirakenteiksi, kaiteiksi ja kapuloiksi. Työmaalla
ahersi melkoinen määrä poikasia ja leppää kaatui, kunnes viereistä, noin
sadan metrin päässä ollutta metsänlaitaa asunut lapsiepäystävällinen
naapuri hälytti poliisit paikalle. "Tuhoavat Wihtoolin metsät," oli
hälytyksen syy. Itse satuin olemaan poissa, mutta koko muu
joukko joutui puhutteluun Linnanherrantielle, arvokkaassa
poliisisaattueessa. Joukossa mukana ollut Pyry Louhisto muistelee, ettei
se Wihtooli ollut moksiskaan. "Ne lepät sieltä rapakon laidalta jouti
kyllä hävittää - antaa mennä vain, vaikka kaikki nurin."
Metsänlaidan naapuri puuttui muutenkin hanakasti puuhiimme ja meni
lopulta mielestämme liiallisuuksiin. Seurauksena oli kostoisku. Eräänä sadepäivänä, kun Vartiokylän tiet olivat taas kerran rapakoiden
vallassa, metsänlaitanaapuri ajeli autollaan ohi ikkuna sopivasti auki.
Kaksi kourallista kuravettä auton ikkunasta sisään, ja sitten poikia
vietiin.
Kertoi: Hannu Kuukkanen |
