Se uimareissu, kun Heimo melkein hukkui


Kuten aikaisemmin kerrotusta tiedetään, Heimo joutui eräänkin kerran Vartsikan hulttiopoikien höykyttämäksi; toisaalta hän oli hyvä myös
pistämään kampoihin. Jo Aleksis Kiven kansakoulussa Heiskasta oli pakosta tullut kovaksi keitetty, useammassakin liemessä. Varsinainen Sörkän kundi siis. Noista taustoista ne myöhemmät tussari-jututkin kai pontta saivat - itsepuolustusta ja joskus ihan vain kalavelkojen maksua.

Jälkimmäisestä oli kyse, kun eräänä kauniina kesäpäivänä lähdimme Heiskan kanssa taas kerran Vartsikan uimarannalle uimaan. Reissusta tuli sikäli poikkeuksellinen ja ikimuistettava, että tällä kerralla Heiska sattui kesken kaiken "hukkumaan".

Uida polskuttelin kaikessa rauhassa matalassa hiekkarannassa, kun Heiska tuli kiihtyneenä luokseni ja sanoi, että nyt viet mun polkupyörän tuonne kaislikon taakse piiloon ja vaatteet myös! Kohta lähdetään kiireellä!
Ymmärsin, että Vartsikan hulttiopojat olivat taas vauhdissa ja töniskelivät Heiskaa laiturilta veteen; hänellä oli kostotoimet mielessä. Heiska palasi laiturille, ja kohta molskahti - hän oli hyvä sukeltamaan ja uimaan veden alla. Nyt hän sukelsi laiturin alitse sen toiselle puolelle näkösuojaan. Sillä aikaa, kun kiusanhenget tähystivät laiturinnokalla sameaan veteen ja ihmettelivät, mihin se häiskä oikein katosi, Heiska ui laiturintakana piilossa rantaa kohti ja sukelsi lopuksi 20 - 25 metrin matkan kaislikon reunaan. Sitten vain vaatteet päällekiireen vilkkaa, mutta vähin äänin, ja kaislikon suojassakotia kohti.

 


Puotilan uimaranta

Vartiokylän uimaranta. Nykyisin Puotilan uimaranta. Oikealla näkyy Vuosaaren silta, jota Heiskan uimareissun aikoihin ei ollut. Sen sijaan laituri näyttää kadonneen.

Tällä välin laiturin päässä kurkkineet kiusankappaleet olivat
hermostuneet pahemman kerran, sillä pian yksi heistä polki täysillä ohitsemme apua hakemaan. Ohi pyyhällettyään hän vilkaisi taakseen ja Heiskan nähdessään hölmistyi kuin olisi aaveen nähnyt. Selvästi löi päässä hetken tyhjää. Ällikästä selvittyään kundi käänsi äkkiä pyöränsä ympäri ja polki takaisin laiturille apuvoimia hakemaan. Yksitellen kyseiset sankarit eivät koskaan uskaltaneet Heiskaan käsiksi käydä. Joku oli joskus yrittänyt, ja tulos muistettiin.

Me olimme jo kaukana, kun kiusanhenget pääsivät takaa-ajoa aloittamaan.


Muisteli Hannu Kuukkanen

edellinen sivu

seuraava sivu



- 30 -