Hyvää Pääsiäistä

Kuukkasen perhe ei ollut uskonnollinen, joten pääsiäisellä ei kotioloissa ollut kirkollisen juhlan merkitystä. Elettiin lisäksi ankaria jälleenrakentamisen vuosia; pääsiäisaika näkyi maallisissakin perusasioissa aika niukasti. Paperinen pääsiäisliina oli yksi niistä ja samalla parhaiten muistiini jäänyt. Kenties siksi, että pidin lapsena värikkäistä asioista, kuten kai kaikki lapset tekevät.

Pääsiäisliina oli vahvasti kevään värinen; vihreää, keltaista, punaista. Liina oli monivuotinen; uusi ostettiin vasta, kun edellinen oli kulunut rikki, likaantunut tai revennyt. Muistan käyneeni äidin kanssa pääsiäisliinaa ostamassa Vartsikan keskustassa, mutta missä liikkeessä, sitä en osaa sanoa. Saattoi yhtä hyvin olla Vartiokylän Elannon sekatavarapuoli kuin mikä tahansa kauppa lähitienoilla. Kemikaalikaupan
talossa oli ihan oikea paperikauppa tai sitten kemikaalikaupan sorttimenttiin kuuluivat myös pääsiäisliinat. Kaupasta riippumatta liinat olivat erityisessä telineessä, ja siitä asiakas valitsi mieleisensä. Tarkempaa tarkastelua varten liina vedettiin kokonaan ulos, myyjän harmiksi. Äiti kysyi kohteliaisuuttaan minunkin mielipidettä, mutta osti liinan kumminkin oman makunsa mukaan. Näin vaimoni Aikkukin aina tekee, joten siltä osin mikään ei ole maailmassani muuttunut.

Pääsiäisruohoa kylvettiin joka pääsiäiseksi. Joskus se onnistui paremmin, joskus huonommin. Epäonnistumisen syy saattoi olla siemenissä, joita oli säästetty edellisen vuoden siemenpussista, kuten pula-aikana paljossa tehtiin. Jos kylvö onnistui, ruohoa nokkimaan haettiin yläkomeron kenkälaatikosta jokunen parempiakin aikoja nähnyt
pääsiäistipu. Jos tipulta puuttui toinen silmä, tipu vain käännettiin edustavampaan katselukulmaan, ja siinä se sitten killitteli meitä tallella olevalla ainokaisella silmällänsä.

Pääsiäisruokana taisi olla lammasta, ainakin joskus. Vahvistusta käsitykselleni antaa toinen muistikuva: äiti opasti, että sitruunaa hieromalla saa lampaasta villanmaun pois. Lapsuuteni pääsiäisiin ei yleensäkään liittynyt mikään erityinen ruokalaji, mämmiä ja kananmunia lukuun ottamatta. Aitoa mämmiä sai Karkkilan-mammalta, joka valmisti sitä itse. Kävimme usein kylässä Karkkilassa, ja usein yksi kyläreissuista satutettiin pääsiäisaikaan.

Karkkilan Inkeri-mamma oli Augusti-ukin sisko, ja hänellä oli punainen tupa ja omenapuutarha. Taisi olla pieni perunamaakin. Mamma imellytti mämmiä ihan oikeissa
tuohiropposissa uunin pankolla, ja hänellä oli mökissään myös aito vanha, muurattu leivinuuni. Siinä hän paistoi myös leipää; erinomaista omasta juuresta itse hapatettua ruisleipää. Näin sitä aikuiset kehuivat, ja aina sitä piti saada mukaan kotiin viemisiksi. Meidän skidien mielestä leipä oli niin arkipäiväinen asia, ettei sitä suuremmin noteerattu. Mämmi oli ihan eri juttu. Ropeen kapsiminen kuului perheen pienimpien oikeuksiin, ja kuiviksi paistuneissa reunoissa piilivät mämmin parhaat aromit. Askarettakin riitti pitkäksi aikaa. Mämmin kanssa sai kermaista täysmaitoa, ja lapsille ripsautettiin sekaan myös pikkuisen sokeria.

Mamman punaisen tuvan ajalta on säilynyt yksi Heimoa koskenut muisto. En ollut itse silloin vielä olemassa, mutta Mamma kertoi juttua aina sopivassa tilaisuudessa, kun Heimo itse oli läsnä. Heiskan juttu sai kiemurtelemaan. Hän oli kerran nuorempana ollut Mamman hoivissa jonkin aikaa. Mammalla oli huussi pihanperällä, joten Heimo sai pienenä ihmisenä tehdä asiansa laskiämpäriin. Vilkkaana kaverina hän keksi kivan leikin. Pissa-kakka, pissa-kakka -hokeman säestyksellä hän pyörähteli ämpärillä, kunnes onnistui kaatamaan sen, ja puolitäyden sangon sisältö levisi pitkin tuvan lattiaa. Mammaa varmasti silloin harmitti, mutta myöhemmin hänellä oli monet kerrat hauskaa Heimon kustannuksella.