Kuvia Vuosaaresta
tyhja

Vuosaaren suolampi

Vuosaari oli aikoinaan erittäin rauhallista ja kaunista metsä- ja peltomaisemaa, jota täplittivät Ruduksen paikoitellen laajatkin hiekkakuopat. Hylätyt kaivannot olivat tietysti lapsille erinomaisia leikki- ja uimapaikkoja. Tapahtui kuitenkin, että kuoppa toisensa jälkeen kuivui. Aluksi vasta keskikesällä, mutta myöhemmin vettä alkoi olla niukalti uimiseen jo kesän alussa. Pisimpään kesti uimakelpoisena Tolppis. Toinen suosittu uimapaikka – merenrantojen lisäksi - oli nykyisen ostoskeskuksen vieressä oleva suolampi.
Vuosaareen kuului myös Mustavuoren lehto. Mustavuoressa oli runsaasti 1900-luvun alussa rakennettuja linnoituslaitteita ja muutama mielenkiintoinen luola. Siellä saattoi törmätä sekä kyykäärmeeseen että rantakäärmeeseen.

Nykyisen Vuosaaren täyttömäen vieressä oli vanha kalkkikaivos. Teimme Heimon kanssa retkiä sen kuilulle ja totesimme, että syvyyksiin tipautettu kivi saattoi liidellä vapaasti useiden sekuntien ajan, ennen kuin molskahti veteen kuilun pohjalla. Kaivokselta johti muutaman kymmenen metrin kapearaiteinen rata, ja kiskoilla oli edelleenkin kiviaineksen kuljetukseen käytetty junanvaunu, samanlainen kuin Selkin turvepehkutehtaalla. Vaunu oli siis kuin vanha tuttu ja sen lyhyttä radanpätkää tuli muutaman kerran sahattua paremman puutteessa.
Avolouhos kaivoksen vieressä on säilynyt viime aikoihin asti lammikkona, jossa näyttää olevan pulskia ruutanoita tai muita sitkeähenkisiä kaloja. Ne uivat parvina luokse, jos menee altaan reunalle, joten niitä on todennäköisesti ruokittu hyvin ihmisten toimesta. Pari vastaavaa kaivantoa löytyy nykyisen junasillan vierestä, umpeen ruohottuvan lahden toiselta laidalta. Isommassa viihtyvät ainakin keväisin sammakonpoikaset. Muuta elämää en lammikossa ole todennut eikä minulla ole tietoa kaivannon syvyydestä.

Louhiston perhe Skatassa

Louhiston perhe Skatassa kesäretkellä. Louhistot asuivat naapurustossa Helytien ja Kiviportintie risteyksessä. Skatan virkistysalue on edelleenkin käytössä. Uimarannat eivät ole parhaat mahdolliset kuvassakin näkyvistä kivistä johtuen.

Vuosaaren linnoituksen luola

Helsingin linnoitusketjuun kuulunut luola Mustavuoressa. Luolia on siellä enemmänkin, mutta tämä on ainoa, joka samalla on tunneli.

Yläkuvassa Vuosaaren suolampi alkuperäisessä asussaan. Rannoilla kelluivat paksut turvelautat, joista yksi oli irronnut kelluvaksi saareksi jossa kasvoi jopa puuntaimia. Oikeassa reunassa näkyy pala laituriksi tarkoitettua rakennelmaa.

Pojat Tolppiksella

Uljasta Käätypolunlaakson nuorisoa uimareissulla Tolppiksella. Vasemmalta: Jussi, Erkki, Eikka ja Pyry. Reissussa saattoi kevyesti vierähtää päivä. Naapurissa oli Elannon kauppa, josta sai evästä jos rahaa sattui olemaan mukana. Useimmin ei.

Ainomari Mustavuoren lehdossa

Aikku Mustavuoren lehdossa keväällä. Kävimme siellä usein jo Vartiokylän aikana, seuraamassa kevään etenemistä.

Kirjoitti Hannu Kuukkanen

Kuvat: suolampi, Erkki Vakkala, pojat Tolppiksella, Heimo Kuukkanen, Louhiston perhe, Jyry Louhisto. Muut kuvat, Hannu Kuukkasen

 



edellinen sivu

seuraava sivu



- 46.1 -