Perustimme Aikun kanssa ensimmäisen yhteisen kotimme Vartsikan
kotitaloni yläkertaan. Muistan sen aurinkoisen maaliskuun aamupäivän,
kun ajoimme Sähköpuodista lainatulla pakettiautolla Aikun vähäisiä muuttotavaroita hänen opiskelijaboksistaan Fabianinkatu viidestä. Päivä paistoi, lumi suli kohisten teiden varsilla ja elämä hymyili.
Huonekaluja meillä ei ollut yhtä kimpilevyn puolikasta enempää. Puolikas
oli syntynyt, kun Aikku ja hänen kämppisystävänsä olivat jakaneet
kristillisesti yhdessä omistamansa kokonaisen levyn. Keittiönpöydäksi puolikas
meilläkin päätyi, rakensin sille vain H-jalustan sekä matalat pallit
molemmin puolin. Keittiön ruokailutila oli hyvin matala, koska se
sijaitsi entisessä vintin laipiossa. Kun rahaa ei ollut eivätkä taiteilijansilmämme sietäneet mitä tahansa romuja katsella, loputkin
huonekalut oli tehtävä itse. Niinpä syntyi yhteistoimin palasohva. Minä tein runkokappaleet, vaahtomuovi ostettiin valmiiksi paloiteltuina
Jorskan isän liikkeestä, ja Aikku ompeli Marimekon kuosista päälliset.
Palasohvan eteen tein neljän pikkupalan moduulipöydän. Työpöytä syntyi
rimalevystä ja pukkijaloista. Jostain poistomyynnistä haimme kaksi
edullista työtuolia, ja niin huone oli kalustettu. Rahaa ei kulunut
paria satamarkkasta enempää; siihen aikaan sillä ei olisi saanut edes
yhtä kunnon nojatuolia.
Me molemmat olimme muutenkin tarmoa täynnä. Aikku ompeli lisäansioksi
villapaitoja ja leninkejä niitä tarvitseville. Itse tein jo tuolloin
graafista suunnittelua vapaana taiteilijana Tecalemitille, Punaiselle
Ristille sekä Taide ja Kehykselle. Yhdessä teimme melkein kaikki
Puotinharjun ostarin valomainoskyltit. Heimon firma oli saanut
valaisinten asennusurakan ja tilasi meiltä alihankintana mainoskilvet.
Vartiokylän avovintin lattialla mahtui työstämään suurikokoisia plexejä,
joihin leikkasimme ja teippasimme tarvittavat tekstit ja logot.
Ruokaakin piti taideopiskelijoiden saada, paha vain, ettei opintolaina
ollut kovinkaan suuri.
|
Aikku ensimmäisessä asunnossamme Vartsikassa. Tässä näkyvä kalusto on
kaikki itse tehtyä. Sohvan verhoilu ja verhot Marimekkoa tietysti. Vuosi
oli 1970. Pajunkissoista päätellen on kevättalvi.
Osmo-eno oli kova kalastamaan, ja usein häneltä riitti kalaa myös
sukulaisille. Eräältä pyyntireissulta tullessaan hän toi köyhälle
opiskelija-kummipojalleen hauen, joka painoi toista kiloa. Minulle
lankesi keittiövuoro ja niin ryhdyin haukikeiton tekoon. Olin nähnyt äidin sellaista valmistavan, ja usein olin sitä myös syönyt. Resepti oli
periaatteessa hyvin yksinkertainen: haukea, pottuja, porkkanaa, sipulia,
maitoa, maustepippuria, suolaa ja nokare voita. Päälle hienoksi leikattua ruohosipulia, jota meillä Vartsikassa kasvoi runsaasti
raparperipenkin päässä. Hihat siis rullalle ja hommiin!
Sirpan muinaisesta ruuanlaitosta viisastuneena muistin perata ja
suomustaa hauen. Pään heitin myös pois – en periaatteessa pidä siitä,
että minua tuijotetaan, kun syön soppaa. Kuorinpa pottuja saman tien
kunnolla, kun oli niin iso hauki, porkkanoita ja sipulia myös. Mustia
pilviä alkoi kasaantua kokkipojan taivaalle vasta, kun ilmeni, että
huushollissa oli vain kahden ja puolen litran kattila. Potut, porkkanat
ja sipulit mahtuivat siihen kyllä mainiosti kiehumaan, mutta ei enää se
hiivatin hauki. Kun en muutakaan voinut, nostelin muutaman jo
puolikypsän potun lautaselle ja laitoin hauen niiden tilalle keittymään.
Kattila oli täynnä kuin Vartsikan bussi ruuhka-aikaan; tuskallista oli
myös paimentaa keittoa kiehumasta ympäri hellaa - tai keittolevyhän
meillä vain oli. Lopulta oli kuitenkin pakko vähentää vesilientä kattilasta ja nostella lisää perunoita lautaselle, jotta maitoa saatiin
mahtumaan mukaan - edes nimeksi ja värin vuoksi. Kun keitto alkoi
valmistua, kipinkapin pihalle sipulia hakemaan, sitten vain nokare voita
ja volà – soppa oli siinä!
Makutesteissä keittoni ei oikein pärjännyt. Kaikesta ponnistelustani ja
paimentamisestani huolimatta siinä oli sangen niukasti sekä lientä että makua, eli keitto oli pääasiassa kuivaa pottua ja kalaa. Vaatimattomasti
sanottuna, jopa reilusti kalaa. Entä sitten - eikös sen pitänyt kalasoppaa ollakin? Tästä, noin vuonna 1970 valmistuneesta
haukikeitosta, olen saanut sittemmin Aikulta kuulla aina näihin päiviin
asti. Hyvää ruokahalua siis, kaikille hauen ystäville!
Muisteli Hannu Kuukkanen |
