Katon puhdistusta Irlantilaisittain kesällä 2011

Mr. Michael Callaghan ilmestyi vanhan omakotitalomme ovelle ja kertoi tarinaa kahdesta kattoporukasta, jotka ovat nyt alueella ja toisen porukan työ peruttiin. Pojat olisivat nyt tumput suorina, jos jostain ei löytyisi heille uutta työmaata.
Voi, voi. Köyhät Irlantilaisparat hakevat töitä ympäri Eurooppaa ja pankit kurittavat korkeilla koroilla velkaista pikkuvaltiota.
Lisäpontimeksi hän teki oivan tarjouksen katon puhdistuksesta + levänestokäsittelystä. Paikat siistittäisiin tietysti pesun jälkeen.
Lankesin Michaelin vipuun.

Siinä katsellessani katonpuhdistusta kahdella teho-painepesurilla, kysyin, mistä Michael oli kotoisin. Hän väitti olevansa hollantilainen. Hämmästelin nimen ja kansallisuuden ristiriitaa. Toisaalta, liikkuvathan ihmiset. Varsinkin Euroopassa. Katon paljastuessa totesin, että pinta taitaa olla menossa. Michael selitti, että heidän pesurinsa ei vahingoita normaalia kattoa, sillä se oli kuulemma sellainen uudenaikainen malli jossa on pyörivä pesusuihku. Katto on vaan niin vanha ja sammal tiukassa. Hän laittaisi puhtaalle pinnalle kaksinkertaisen Akvacoten sääsuojaksi hintaan sejase. Ajattelin, että pakkohan katto on suojata, koska tuollaisena se tulisi olemaan hyvin pian entinen katto. Suostuin. Michael tarjoutui myös maalaamaan katon hintaan sejase. Hinta alkoi olla jo huikeissa lukemissa, joten totesin, että Akvacote riittää tähän hätään. En ollut varautunut taloudellisesti lainkaan kattoremonttiin tänä kesänä.
Pyysin kirjallista tarjousta pesusta ja pinnoituksesta. Sehän järjestyi. Michael kiikutti autostaan punaisella painetun lomakkeen jossa luki: ALPINE uPVC Plastics. Osoite: Knocfree - Fairhill - Cork ja kaksi irlantilaista puhelinnumeroa. Kyseessä oli laskulomake. Michael allekirjoitti myös tarjouksensa ja pyynnöstäni kirjoitti nimenselvennyksen. Sain myös hänen kännynumeronsa. Tähän mennessä oli ilmennyt sen verran jo kalastelun makua ja epämääräistä ristiriitaisuutta Michaelin jutuissa, että päätin kuvata poikien punaisen Toyota pakun keulasta, jolloin sain muistiin myös rekkarin. Se oli arvatenkin myös irlantilainen. Rekisteröity Liatroin nimisessä Irlantilaisessa kaupungissa.

Katto puhdistui ja Michaelille tuli kiire toisaalle ja hän intti, että voisinko nyt sitten maksaa tarjouksen mukaan?
Mutta hommahan on vielä kesken. Michael kehotti haistelemaan ilmaa, siellä on jo pinnoitus menossa. Jaha. Missähän välissä katto oli ehtinyt kuivua? No Akvacote laimennetaan 50% eli sopivasti vahvemmalla aineella sen olisi voinut kosteallekin pinnalle varmaan ruiskuttaa. Toisaalta noroina katolta valuva pesuvesi huuhtelisi mahdollisesti tuon pinnoitteen alas. Entä se kaksinkertainen pinnoite? Välillä olisi pitänyt olla toinen kuivatus? No ehkä he odottelevat sitten tuon ensimmäisen kerroksen kuivumista ja vetävät sitten toisen pinnoite-erän kuivalle pinnalle? Entä levänesto? Maksoin, koska ruoka odotti ja halusin päästä syömään. Tämä oli suuri virhe, sillä sillä aikaa pojat kelasivat letkut rullalle ja poistuivat paikalta.
Menin katolle ja pyyhkäisin märältä pinnalta nestettä ja nuuhkaisin. Ei haissut millekään, eikä tuntunut olevan kraanavettä kummempaa. Sadevesiastiaan oli tullut katolta hieman harmahtavaa vettä. Odottelin, että katon pinta kuivui. Sen jälkeen tein pisaratestin. Rikkoutunut levyn pinta imaisi veden kuin sieni. Ei tässä mitään pinnoitetta ollut. Missään tapauksessa ei ainakaan kaksinkertaisena tai sellaisessa määrin, että se olisi suojannut kattomateriaalin kosteudelta. Soitin Michaeilille. Hän lupasi pistäytyä katsomassa katon tilanteen ensi keskiviikkona. Miestä ei arvatenkaan kuulunut keskiviikkona, eikä kahtena seuraavanakaan lupaamanaan päivänä. Sen jälkeen hänen puhelimensa on tuutannut varattua. Kyseistä ALPINE -nimistä firmaa ei ole olemassa. Puhelimeen vastaa henkilö, joka ei esittele itseään, eikä firmaansa. Hän toteaa vain, että sinulla on väärä numero, ”Tämä ei ole ALPINE”, "eikä täällä myöskään tunneta Michael Callaghania".

Alla on kuvia ja selostusta niistä toimenpiteistä, joita katon pelastus sitten vaati. Rahaa paloi vielä rutkasti "edullisen" irlantilaisen katonpesun jälkeen (pelkkänä pesuna se oli kalliimpi kuin suomalaisten tekemät pesutarjoukset). Piha oli myös heidän jäljiltään hirveässä siivossa. Samoin olivat talon seinät. Porraskivetykset ja ikkunat pojat pesivät painepesurilla sillä seurauksella, että ikkunat eivät puhdistuneet ja ikkunoiden väliin tulvi likavettä kosolti.


Poikien Toyota joka oli rekisteröity Irlannin Liatroinissa.

Vesitykeillä jyrsittyä Varttikattoa. Myönnän, että katto oli vanha mutta eipä ollut kovin hellävaraisia poikien kanuunatkaan. Tähän asti olen kuitenkin valmis hyväksymään suorituksen. Jonkin verran sammalta löytyi mutta sellaista sattuu.

Tästä vaiheesta alkaen en ole valmis hyväksymään suoritusta.
Pudottamani vesipisara leviää ja imeytyy kattoon nopeasti (tummat läikät). Eli riittävää pinnoitusta ei ole havaittavissa.

Tältä näyttää Akvacoatilla pinnoitettu Varttilevy kun sille tipautellaan pisaroita. Tässä näytteessä on aitoa sadetta.

Kattoa oli myös syytä paikata. Halkeamia oli aikain saatossa ilmestynyt sinne tänne. Paikkaukseen käytin lasikuitunauhaa ja bitumikittiä. Väljentyneisiin naulanreikiin laiton pelkkää bitumikittiä.

Tässä vaiheessa homma alkaa näyttää jo hyvältä. Oikealla on "grafiitinharmaa" ja vasemmalla "musta" Kilpi-pinnoite.

Ei hassumpi lopputulos. Tämä olisi maksanut Irkkujen hihahinnoittelulla 15000 - 17000 euroa.
"Värit ovat kalliita", sanoi Michael. Tähän mennessä Kilpi + Akvacote on tullut maksamaan n. 650 - 700 euroa. Työaikaa on palanut minulta n. kaksi viikkoa. Sehän se vasta kallista on, jos kesälomapäivät muutetaan rahaksi. Ruiskumaalattuna homma olisi mennyt muutamassa päivässä mutta kun rahat loppuu niin selkänahasta on jatketta sitten käsityönä otettava.

Jälkilaskuna saattaa vielä tulla mahdolliset kastellut eristeet. Kun tulin yllättäen pihalle, pojat olivat pesemässä tuota vintin kattoikkunan seinää painamalla ruiskullaan suoraan ylös ja oikeaan peränurkkaan. Katon rajassa seinästä löytyy aina sopivia koloja painevedelle kun kerran vesi tulee sisään myös ikkunan raoista, kuten meille kävi.

(in english)

E-mail to hannu.kuukkanen(@)webcag.fi

Hannu Kuukkanen as professional

Return to Hannu's personal pages.