Erikoistutkija, Hannu Kuukkanen 17.2.2005

(päivitetty 7.10.2019)
Valmistui Taideteollisesta Korkeakoulusta 1978 (osa nykyistä AALTO yliopistoa, "Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu")
Asiakasvastuulinen AD eri mainostoimistoissa vuodesta 1973. Delfiiniviestintä Oy, ateljeepäällikkö ja AD 1977. Tietokonegraafikkona vuodesta 1982 Invisor systems Oy:ssä,
Oma yritys, CAG Käyttögrafiikka (WEBCAG) vuodesta 1990
Opetutstehtäviä, DTP- ja Web-suunnittelu konsultointia ja luentoja vuodesta 1995

Toimittuaan Taideteollisen korkeakoulun kansainvälisten projektien vetäjänä (yhteistyössä VTT:n kanssa) Kuukkanen siirtyi VTT Tietotekniikan palvelukseen erikoistutkijaksi, projektipäälliköksi ja tiimin vetäjäksi 1.4.2000, VTT:llä hän toimi tuotetietojen hallinnan, Internet teknologian hyödyntämisen ja käyttöliittymäkehitystyön alueilla. Erikoistui EU rahoitukseen tähtäävien, EU puiteohjelmien, SME projektien kirjoittamiseen ja toteuttamiseen/osallistumiseen. Tästä toimesta Kuukkanen siirtyi eläkkeelle täysin palvelleena vuonna 2012.

VTT:n projekteja
: Sisukauppa (Tekes/kansallinen 2000 - 2001) tutkijana, Internet teknologian hyödyntäminen huonekalualan sähköisessä kaupankäynnissä XVisu, (VTT omarahoitteinen 2001) Projektipäällikkönä. Virtuaalikäyttöliittymä asennus- ja huoltotarkoituksiin. Tuotejalo (VTT omarahoitteinen 2001) projektipäällikkönä. , Älykäs tiedonlouhinta sähköisessä liiketoiminnassa Virtuaali-Hiisijärvi ( 2002 Kajaanin kehittämiskeskuksen kanssa) projektipäällikkönä. Hiisijärven alueen tietoteknisen osaamisen ja matkailun kehittämisen esitutkimus. Interiore XML = Interiore.net (Tekes/kansallinen 2001-2002) projektipäällikkönä. Tuotetietoluokitus ja tuotetietomallien tuottaminen sisustusalan tuotteille sähköistä kaupankäyntiä varten, Virike (Tekes/kansallinen - 2003) tutkijana ja tutkimusryhmän vetäjänä, käyttöliittymät. Tietoteknisten palveluitten käyttöliittymäsuunnittelu ikääntyneille ja liikunta ja aistirajoitteisille. OtaDigi (DigiTV kokeilualusta, VTT/TKK/OUBS, omarahoitteinen 2003-) sisältötyöryhmän puheenjohtajana, tutkijana, Digi-TV-käyttöliittymät TIVIK (Tekes/kansallinen 2003) käyttöliittymäsuunnittelu. Viivakoodin hyödyntäminen tuotetietojen sähköisessä välityksessä kuluttajille. PAPERIXI (Tekes/kansallinen 2003) käyttöliittymäsuunnittelu. Paperiteollisuuden rakenteellisen tiedon hyödyntäminen. LIFEPLAN (Tekes/kansallinen 2003) käyttöliittymäsuunnittelu. (Rakennusten) Käyttöikäsuunnittelu käytännön menettelytavaksi. Service Life Planning - from theory to practical processes CADPIPE, (EC Craft/kansainvälinen 2004-) Projektipäällikkönä. Laadukas 3D Cad tiedostojen siirto ja optimointi tosiaikaisen renderoinnin tarkoituksiin virtuaalitiloissa ja simulaatioissa. CAD Production Pipeline; CADPIPE valittiin 2006 EU:n 6. puiteohjelman erääksi onnistuneimmista projekteista. Edellisten lisäksi osallistumisia projektipäällikkönä tai tutkijana eri yritysprojekteihin, joista VTT:llä on vaitiolovelvollisuus. Siirtyi VTT:ltä eläkkeelle täysin palvelleena 30.4.2012.

Luottamustehtävät: Kuukkanen on toiminut OtaDigi (VTT/TKK/OUBS) Digi-TV kokeilualusta Otaniemen alueella) sisältötyöryhmän puheenjohtajana 2003 - 2012. Otadigin aikana yritettiin käynnistää IP-TV:n kehittämisen kaltainen hanke joka kaatui Finnluxin mukana. IP-TV tuli sittemmin muualta kuin Suomesta.

Luentoja VTT:n aikana:
- Digi-TV luento Teknisessä Korkeakoulussa 2003 Digi-TV-käyttöliittymä ikääntyneille ja asitirajoitteisille (Virike-tutkimuksen pohjalta) - Helsingin Yliopisto/Suomen Tekoälyseura, Semantic Web Kick-Off in Finland 2.11.2001.: Semantiikka sisustusalan e-liiketoiminnassa - Lahden Kauppiaspäivät 9-10.3.2001: Interiore.net, sisustusalan yhteinen tuotetiedonkuvaus, sisustusalan ontologia ja tuotetietomallit. - Huonekalukauppiaitten liitto r.y. v. 2001 luento Pöyrytalolla huonekaluteollisuuden tuotetietomallien ja rakenteisen tiedon hyödyntämisen mahdollisuuksista sähköisessä liiketoiminnassa ja kaupassa VTT:n aikana.
PM&RG:n pikkujouluseminaari 7.12.2005 Hannu Kuukkanen: Taiteellinen luovuus ja teknologia.

Julakisuja ja artikkeleita:
- VIRIKE. Ikääntyneet Internet- ja digi-tv-palvelujen käyttäjinä 2004. VTT Tietotekniikka, Espoo. 56 s. + liitt. 12 s. VTT Working Papers : 1 (Petäkoski-Hult, Tuula; Strömberg, Hanna; Belitz, Sanna; Kuukkanen, Hannu; Laiho, Maija; Varja, Mervi) ISBN 951-38-6553-3 - Viherympäristö lehti 2004 "Virtuaalipuutarha hanke käynnistymässä VTT:ssä" (lehdistötiedote, Hannu Kuukkanen) - OtaDigi Digi TV kokeilualustan julkistustilaisuuden lehdistötiedote 6.5.2003 (Tiina Saario-Kuikko, Hannu Kuukkanen) julkaistu useissa eri medioissa 2003. - Ajasta ja paikasta riippumaton työharjoittelu (Kuukkanen, Hannu; Hagberg, Veli-Matti) Painomaailma (2002) No: 7, 44 - 45 - Artikkeli Julkaisija 5/2002 "Graafisen alan koulutus harppaa simulaattoriin" (Veli-Matti Hagberg, Hannu Kuukkanen) - Artikkeli sisustusalan sähköisestä kauppapaikasta: PALAVERI-lehti 15.12.2000, (Hannu Kuukkanen). - Scifiskenaarioista innoprotoksi -seminaari, TKK i 1.4. 2005, DigiTV ja palvelukonsepteja ikäihmisille Hannu Kuukkanen, VTT - DETECT-it Mobile Technologies Cluster Event 2005/01/19, Mr. Hannu Kuukkanen, VTT Technical Research Centre of Finland, Senior Research Scientist SME Co-research with Research Institute / Case VTT - DETECT-IT SEMINAR, Information Systems / product information management and virtual reality, Hannu Kuukkanen VTT Information Technology 19.01.2005

Kansaenvälisiä artikkeleita julkaisuja ja seminaareja:
- Articles On Experiences 4 Digital Media Games Pluggable 3d Stereographic By Markus Ylikeraelae And Kuukkanen VTT 2006 - STEREOGAMES is a trade mark for the StereoGames software applications and concept. project manager: Hannu Kuukkanen VTT Information technology, 2007 - CADPIPE 2004-2006 EU/CRAFT project coordination If you'll need some extra information about this project please contact VTT Information Technology Hannu Kuukkanen (project manager) - Project: Product Models and Structured Documentation Product models - Hannu Kuukkanen - VTT Research and Development on the domain of the Content Engineering and ... Digital Media & Games, "Pluggable 3D Stereographic" by Markus Ylikerälä and Hannu Kuukkanen VTT - Project: Product Models and Structured Documentation Tuotejalo: Datamining in ... Hannu Kuukkanen - Articles On Experiences 5 Arts Experiences Color As Information Carrier In Immersive Virtual Reality Spaces By Kuukkanen Vtt And Aydin Ozturk Ici University Of Izmir 2007 www.elamystuotanto.org - DETECT-it Mobile Technologies Cluster Event 2005/01/19 Hannu Kuukkanen, VTT Technical Research Centre of Finland , Senior Research Scientist SME Co-research with Research Institute / Case VTT - Benefits to SMEs - NETS 1a morning coffee: Review of the issues of collaborative networks (16.2.2005), Hannu Kuukkanen - International Conference On Rapid Prototyping And Manufacturing In Finland 9.2006 Hannu Kuukkanen,. VTT Virtual Models and. Interfaces. CADPIPE, the CAD Production Pipeline - 9. IFF-Wissenchaftstage 2006. Sequenz 2 - 22 Juni 2006 Anwendungen des Virtual Engineering Virtual Engineering benefits from the proper display of simulation results. Timo Tossavainen, Jukka Rönkkö, Hannu Mediaan liittyvää: (e.g. digiTV), Hannu Kuukkanen, VTT - Newsletter 01 | 2007 Stereo picture by additional application "New 3D technology gives old games new lease of life". Projektinimi "Stereogames".

Toimitettuja tai kirjoitettuja artikkeleita WIKI-pediassa:
Viljo Kuukkanen, Toivo J. Kuukkanen,
Lasse Raustela,
Mourits Rasmussen
Osmo Pasanen
Peni Pilve

Haastatteluja: - Tietoviikko: Kahvi kiehuu jo käskemällä, Computer Sweden IT.Branschen. Tanska Computerworld ... Puhetta totteleva kahvikone jättää kädet vapaiksi, iloitsee erikoistutkija Hannu Kuukkanen. - VTT kehitti stereokuvaa tuottavan lisäohjelman 3D-peleihin, Hannu Kuukkanen, OTANIEMI NEWS 06.02.2007 - Valokynä 02/2006 - CAD/CAM-yhdistys ry, CADPipella korkeatasoiseen visualisointiin (Hannu Kuukkanen); 2, 2006
Haastattelu Tekniikka & Talous 23.9.2002 Virtuaalikäyttöliittymästä asentajan työkaluna (Lauri Kinnunen) - New Scientist Technology Blog. Friday, February 16, 2007 "But Hannu Kuukkanen of StereoGames tells me the technology has already been licensed to Italian company Mobile Solutions for a 3d version of this two-player table tennis game".

 



Projekteja, julkaisuja, artikkeleita ja luentoja ennen VTT:tä
: MTLn Adfora/EU -projekti vuosina 1998 - 1999 projektijäsenenä. PostPresSim/EU (tutorina ja projektin vetäjänä UIAH - 2000), CustomDP/EU (tutorina ja projektin vetäjänä UIAH 2000-) 02/25/2000 Tieto -95 (WWW-grafiikka) WWW and graphics, Kartografian seura 50 vuotta- seminaari. Karttaa tarvitaan aina. Vuosikokous18.2.2000. Vuosikokouksen yhteydessä pidettiin ProGIS ry:n kanssa seminaari aiheesta Digitaaliset paino- ja esivalmistelumenetelmät karttatuotannossa . Esitelmä: Hannu Kuukkanen: WWW-tuotteiden suunnittelu. Mainostoimisto HPV. TechNet seminaari 1995 (WWW-mainonta ja markkinointi), Työterveyslaitos (WWW-webmaster seminaari) 1995, Mainostoimistojen liiton "Aamutori"; (WWW-markkinointicaset). Taideteollisessa Korkeakoulussa tuntiopettajana elektronisen julkaisun suunnittelussa ja elektronisen median tutorina vuodesta 1997 - 2003 vastuualueena mm. EU-rahoitteiset projektit. Taideteollisen Graafisen Suunnittelun osaston johtoryhmän jäsen1999 - alkaen. Suomen Pankki, julkaisuosaston DTP-värienhallintakurssi sekä Webmaster-luento 1996 (HPV). Markkinointi-Instituutin tutorina muutamassa WWW-projektissa 1996. Markkinointi-Instituutin luennoitsijana DTP-värienhallinnassa ja WWW-suunnittelussa 1998 - 2000. Webmaster seminaari-1996. Kuntaliitto, Työterveyslaitos WWW-webmaster seminaari -95.

Palkintoja WEB suunnittelun alueella: Hannu Kuukkasen suunnittelema ja visualisoima "Photonet" voitti European On Line's (EOL) "The Best in Europe Web site" award v. 1997 Palkintoja graafisen suunnittelun alueella: Vuoden pakkaus (Kullankeltainen paahtoleipäpakkaussarja - 3 erilaista makua) (1980?), Finnboard News, International - paras asiakaslehti v. 1993, Kansaenvälisen Sokerimerkkikilpailun Suomen osakilpailun jaettu toinen sija (1970?), NOKIA saappaat - Suomen Kuvalehti vuoden paras ilmoitus (1975? lukijaäänestykseen perustuva kilpailu).
Kilpailuista ei ole tarkempia aikatietoja, koska en ole kerännyt leikekirjaa aiheesta ja sertit jäävät aina mainostoimistolle. Mainonnassa ja graafisessa suunnittelussa ei ole, omasta mielstäni, tärkeintä jonkun kisan voitto, vaan manonnan toimivuus tarkoituksessaan.

Edustustehtäviä: - TKK, PM&RG: Members: Hannu Kuukkanen; media, product models; Dmitrij Lagutin , M.Sc. information management, prototyping; Ville Ollikainen; prototyping, technology; Jukka Paajanen , M.Sc. - Taik (Taideteollinen Korkeakoulu - Universty of Industrial Arts Helsinki) Graafisen suunnittelun osaston johtokunta vuoteen 2000.

Oma yritys: Toimitusjohtaja: 1.1.1990 - 2000 CAG Käyttögrafiikka Oy (WEBCAG). Toimiala graafinen suunnittelu ja graafiset ohjelmistot (yritys merkitty kaupparekisteriin 27.2.1990).

WWW-suunnittelua ja toteutuksia: Mofile Place -94 Leningrad Cowboys-sivut, Paulig idänkauppa 1994-95, Arctia Partners 1994-95, Stakes -95. Fazer Leipomot Oy:n WWW-sivut 1996 avaimet käteen + Webmasterointi. Myös kansainvälisestikin tunnetun luontovalokuvaaja Matti A. Pitkäsen WWW-kuvapankki Photonet on tuotettu Markkinointi-Instituutin WWW-tutorointiprojektina 1996. Saitti sai European On Line:n jakaman "Best of Europe" sertin 14.2.1997. Victor EK:n kotisivut toteutettiin keväällä 1997 yhdessä Meridian X:n kanssa. Promicro Oy:n saitti 1997. Leipätiedostus r.y:n saitti 1998, EKE Electronics:n saitti 1998. (HPV:ulkoasu) Paulig/Delfiini:n saitti 1998 (HPV:ulkoasu). HOAS:n saitinuudistus syksyllä 1998 (Mainostoimisto DAFF:ulkoasu). Alli Paasikiven säätiön saitti 1999. Mainostoimisto Medi Design:n saitti 1999. ISKU Oy:n saitinuudistus 1999 (VPV Euro RSCG Oy:ulkoasu. Helsingin Dataladonnalle suunniteltu ja toteutettu saitti v.2000. Väinö Tannerin Säätiö v.2000 (HPV). Taidekeskus Salmela v.2000(HPV).

Verkkosivuprojekteja joissa Kuukkanen on ollut mukana designerina, käyttöliittymäsuunnitteljana, webmasterina, administraattorina tai muussa merkittävässä tehtävässä:
Back to the Sixties >
Studio Clavo
Etelätuonti Oy >
Kuivalanen-Vilkko
Natsa Klubi >

Tarkemmin: Etelätuonti Oy verkkosivujen uudistus, webmaster ja administrointi v.2012 -, Studio Clavo suunnittelu, webmaster ja administrointi v.2012 -, Kuivalinen-Vilkko verkkosivujen uudistus, webmaster ja administrointi v. 2013, Back to the Sixties yhdistyksen verkkosivujen tekninen toteutus ja administrointi v.2014 - , Natsa Klubi verkkosivujen tekninen toteutus, webmaster ja administrointi vuodesta 2016..

GOOGLE: 20.5.2016 Noin 10 500 osuman joukosta haulle "hannu kuukkanen" (n.10 kpl muita Hannu Kuukkasia). Suodatettuna hittimäärä on n. 3 000 tulosta.

Yhteisösivusto Vartiokylästä Joomla-alustalla.
Sivusto on jälleen käytössä verkkohyökkäyksen jälkeen. Lähes kaikki aineisto on palautettu.


Kirjoja:
E-Book; Vilkas muistikuvitus 1. painos 1.5.2012 >
Isä, poika ja Metalliliitto 1. painos 1.5.2015 >
(myös e-kirjana)

Esiintyminen sosiaalisessa mediassa:
BLOGIT:
- Vaarallinen WEB, nettiansoja analysoituina (sivusto on erittäin suosittu, kävijöitä on ympäri maailmaa) >.

- Etelätuonnin oikeustaistelu > - Hyvävelituomio ja muita oikeuslaitoksen kiemuroita: "Lehikoiselle oikeutta" (toiseksi suosituin yli 60.000 lukijaa)

- Remonttireiskat > - Remonttia ja rakentamista omatoimisesti ja ammattiavulla

- Isä, poika ja Metalliliitto > - Kolme polvea Kuukkasia ammattiyhdistysliikkeen palveluksessa

- Politiikkaa ja propagandaa > - Poliittisen viestinnän selkeytystä.

- Social Media for All Elderly People > - vanha jo päättynyt projekti VTT:n ajoilta

- Yritysten verkkosivut ja niiden käytettävyys 

Kuluttajan suojasta > - Kuluttajasuojaa muutamin keissein esiteltynä 

- FaceBook Laajasalon pienkiinteistöyhdistys>

- FaceBook group: Rakenteellinen koruptio Suomessa >

- Ota kantaa, oikeusministerion palvelin: Rakenteellinen korruptio Suomessa >

VIDEOITA:
108 kpl osa piiloitettuna YouTube >
VALOKUVIA:
695 kpl- Flickr >

 
E-mail to hannu.kuukkanen (ät) webcag.fi

Hannu Kuukkanen in private life

Back to the previous page