Kesälomilla Selkissä

Tarina kertoo, että Akusti-ukille olisi ennen sotia tarjottu maata Lauttasaaresta 50 pennin neliöhintaan. Akusti ei ostanut, koska hänen
olisi pitänyt tehdä velkaa, ja sitä hän pelkäsi elämässä eniten. Hän oli säästäväinen mies eikä luottanut pankkiiri-ketkuihin. Pahat kielet sanoivat suoraan, että Akusti oli pihi. Hänen koko maallinen omaisuutensa oli kirjaimellisesti sukanvarressa tai kiinteässä omaisuudessa. Lauttasaaren tontin asemesta hän osti Brahenkadulta yksiön. Se tuli Kuukkasten perheelle tutuksi ensimmäisinä avioliittovuosina, ja siellä syntyi vappuna 1947 nuorimies nimeltänsä Hannu.

Brahis myytiin, kun Kuukkaset muuttivat Sakarinkadulle. Akusti sijoitti omaisuutensa nyt Selkiin ja osti Allar-serkultaan huvilatontin Kiviniemen kartanon mailta. Serkun nimi oli oikeasti Allard Silajärvi ja ostetun tontin nimi oli Juhola. Palstalla sijaitsi ilmeisesti alusta alkaen pieni pihamökki metsän reunassa. Mökki muutettiin sittemmin saunaksi. Tontille nousi Akustin toimesta komea kesähuvila, joka oli normaalin omakotitalon kokoinen. Yläkerrassa asui kesäisin Osmo-eno Hillevi-vaimonsa ja Sinikka-tyttärensä kanssa. Osmo kutsui isäänsä usein
nimellä "Vanha". Nimitys saattoi juontua siitä, että kaupungin palveluksesta oli Laaksoja nuorimmasta vanhimpaan.

Kun saunaa jatkettiin pukuhuoneella, olin työmaalla pikkuapurina. Ikää taisi olla viitisen vuotta. Kannoin kokoni mittaisia lautoja ja ojentelin niitä rakennusmiehille. Osmo-enolta loppuivat naulat ja hän pyysi minua hakemaan niitä lisää. Pidin itseäni jo työmaalla korvaamattomana, joten kun Akusti-ukki ilmestyi sopivasti saunan nurkille, huikkasin hänelle: "Vanha, tuo nauloja!" Tästä riitti aikuisilla hauskaa.

Mummilla oli selässä tubikyttyrä, jota oli hierottava spriillä. Näin Akustin usein iltaisin tässä puuhassa olohuoneessa, missä he nukkuivat. Koko talo tuoksui spriiltä, ja sitä kärkkyi joskus myös Osmo jysäriinsä.
Akun ja Iidan läsnä ollessa pirtuun ei taatusti koskettu, ja pullo lukittiin aina huolella lasikaappiin. Tarkkakin silmä kuitenkin joskus herpaantui, ja spriin outoa haihtumista ihmeteltiin sitten joukolla.

Minä puolestani ihmettelin ukin ja mummin lääkekaappia, joka oli täynnä jos jonkinlaista troppia. Lääkekaapin virkaa toimitti iso lipasto ja siihen kuuluneet lasikaapit molemmissa päissä. Spriin lisäksi tutuiksi tulivat ainakin kamferitipat ja Hotapulveri. Pulverilaatikkoa koristi hieno inkkarinkuva ja sama kuva taisi yksivärisen vihreänä olla myös jokaisessa pienessä annoslippusessa. Troppipulloja, salvapurkkeja ja erivärisiä pillereitä oli kaikkiin muihinkin vaivoihin. Kun lapsille tuli yskä, löytyi hyvänmakuista yskänlääkettä, ja flunssaan saatiin muutama tippa kamferia sokeripalan päällä. Viimeistään flunssa katosi siinä vaiheessa, kun mummi sanoi: "Mummipa keittää sinulle vähän sipulimaitoa".

Selintien yläkerran vintiltä näkyi, Kurkelantien yli, vastapäistä metsää. Maisema piirtyy vieläkin silmiini aina kun alan laulaa: "Korkeella puussa istui varis..." Sitä on luultavasti joskus laulettu juuri tuon Selkintien ikkunan ääressä ja katseltu aurinkoista kuusikkoa käpyineen. Huvilan yläkerta oli vain puoliksi rakennettu, joten siellä oli monia mukavia leikkipaikkoja. Avovintin puolella meillä poikasilla oli jopa oma vilttiteltta. Yläkerrassa oli myös paljon rakennustarvikkeita, joukossa kerä lasivillaa. Kisahan moisesta löydöstä heti syntyi – ihan pakko kokeilla kumpi pystyy iskemään kirveen syvimmälle lasivillaan. Moisesta meitä ei tietenkään liikoja kehuttu.
 
Naapurinpoika oli Heiskan leikkikaveri ja hänen pihallaan oli suuri katettu lautataapeli. Sen päällä oli mukava kiipeillä. Laudoista sai yleensä tikkuja käsiin ja runsaasti pihkaa milloin minnekin, ennen kaikkea vaatteisiin. Naapurin pihassa oli myös suuri neliön muotoinen lammikko, mutta siinä ei saanut uida. Ehkei syvyyskään olisi riittänyt. Varsinainen uimapaikka, padottu Otalampi, oli noin kolmen kilometrin päässä. Sinne käveltiin helteellä ja kun takaisin tultiin, oltiin edelleen uinnin tarpeessa. Vähäistä lohtua ja vilvoitusta toivat talon kulmille sijoitetut sadevesitynnyrit.

Kiviniemen kartano oli mielenkiintoinen eläimineen ja
talousrakennuksineen. Kun menimme kartanoon vierailulle, Allar-setä istui usein tuvan kiikkustuolissa lehteä lukemassa. Kiviniemessä oli suurehko navetta ja sen päädyssä kanala. Kartanon eläimiin kuului tietysti myös hevonen, ja missä on hevonen, siellä on myös Heimo ratsastamista yrittämässä. Ratsastusreissu ilman satulaa päätyi onnellisesti perunapeltoon.

Minä puolestani innostuin Kiviniemen navetasta ja rakensin kivistä muutamalle käpylehmälle navetan pihan hiekkakasaan. Leikkipaikka sijaitsi aikuisten kesäkahvittelupöydän vieressä. Tynnyrivanteen palasessa oli sopiva syvennys, joten siitä tein lehmille lantakourun. Ja sitten vain lantaa hakemaan. Lehmänlantaa ei lähitienoilla ollut, joten tieltä löytynyt hevosen jööti sai kelvata. Sitä paitsi se haisi mielestäni paremmalle. Miksi muuten käy aina niin, että kun lapsella on hauskaa, niin eivätkös aikuiset tule ja pilaa kaiken ja ovat vielä vihaisia? Jouduin kiikuttamaan lantalani tielle takaisin.