Lapsuuden Joulu

Joulu oli - ja on tietysti edelleenkin - jokaiselle lapselle vuoden kohokohta. Meillä joulu alkoi ihan oikeasti vasta, kun kuusi tuotiin sisälle ja koristeltiin. Kuusessa oli aina runsaasti omatekoisia koristeita, ja hyvin pitkään. Oli punaisia kelloja, sekä yksittäin että usean kellon nauhoina. Ne oli leikattu punaisesta pahvista. Oli myös hyvin houkuttelevia karamelleja. Niihin oli käytetty hopea- ja kultapaperia sekä värikkäitä gelatiinipapereita. Jokaiseen karamelliin oli lisäksi liimattu pieni joulupukinnaama kiiltokuvana.

Niinpä sitten houkutus kävi kerran liian suureksi, ja yksi karkki oli ihan pakko avata. Pöh! Eihän siellä ollut kuin pyöreä puutikun pätkä. Tukkapöllykin tuli ihan tyhjästä – niinpä niin, muinaiseen aikaan lasten ruumiillinen kurittaminen oli sallittua jopa jouluna. Karamellien lisäksi kuusenoksille oli ripustettu hopeamaalilla väritettyjä käpyjä sekä hopealameeta. Meillä oli vain hopeista lameeta, mutta Tammelundiin ukilla ja mummilla oli myös muita värejä. Sepäs oli pienen pojan mielestä tosi upeeta!

Ostetut koristeet lisääntyivät vuosien myötä. Aluksi tuli muutamia lasisia koristeita, myöhemmin ajan hengen mukaisia muovipalloja. Oli tietysti myös tähti, ja aina latvassa. Tähti oli vielä oikeaa kullanväristä metallilameeta, ja sen keskellä oli kiiltokuva-enkeli. Ei meillä uskonnollisia oltu, mutta enkelit nyt vain kuuluivat pakanoidenkin jouluun. Muovilamee yleistyi joskus 1960–1970-luvulla. Tähteä sen sijaan ei vaihdettu, ennen kuin se oli enemmän kauhistus kuin koristus.

Aidot steariinikynttilät ripustettiin kuusenoksille metallisilla
pitimillä. Niissä oli käpykuvioiset klemmarit, joilla pidin puristui oksaan kiinni. Palovaaran takia kovin tuuheita kuusia kaihdettiin, mutta harvemmissakin jouduttiin eläviä kynttilöitä vahtimaan silmä kovana. Kuusen kuivuessa palovaara lisääntyi. Meidän lasten piti silti ehdottomasti päästä polttamaan tähtisadetikkuja kuusen oksilla. Niiden piti olla turvallisia, mutta putoilevat kipinät saattoivat polttaa
jälkiä lattiaan, jos pieni mies niitä kuusen alaoksille pääsi ripustamaan.

Koristeiden lisäksi myös poikien tonttulakit piti joka joulu kaivaa esille, ja olohuoneen ikkunaan ripustettiin isän tekemä joululyhty. Poikien huoneeseen, eli meille Heiskan kanssa, laitettiin punainen tähtilyhty. Muuta valoa ei haluttu käyttää, koska punainen hämy oli mahtavaa ja teki huoneeseen joulun. Jokaiseen jouluun kuului myös isän aikoinaan tekemä joululautanen. Kun isä otti sen esille makuuhuoneen yläkaapista, se oli joulun kohokohta. Juhlakuntoon isä laittoi lautasen yhdessä meidän poikien kanssa. Puita esittäneet jäkälät tahtoivat vuoden aikana kaapissa karista, joten uudet piti muistaa jo ennen lumia käydä hakemassa ja asettelemassa kuivumaan lautasta varten.
Vartsikan paras poronjäkäläpaikka oli Häkkisten viereisellä kalliolla, katajien juurella. Siellä kun jäkälä säilyi meiltä lapsilta tallomatta. Joululautasella oli peilistä tehty lampi ja punainen mökki, jossa oli valot, poronjäkäliä puina ja pumpulia lumena. Isä oli tehnyt myös pienen poron, joka veti joulupukkia tai tonttua pulkassa. Hahmojen rangat olivat rautalangasta ja vartalot rangan ympärille kierrettyä, värillistä villalankaa. Taskulampun paristo oli piilossa mökin ja pahvisen mäen alla. Se piti yleensä vaihtaa, koska vuosi lämpöisessä yläkaapissa tahtoi viedä paristosta puhdin. Osan tehoista olivat tietysti vieneet myös edellisen joulun leikit. Lautasen reunalla oli jonkinlainen vipukytkin, josta sai valot päälle ja pois - ja sitähän me pennut rempattiin!