Kuvia isän albumista, matkoilta maailmalla

tyhja

Isäni Viljo Kuukkanen osallistui paljon SML:n ja SAK:n kansainväliseen toimintaan. Velvollisuudet veivät matkoille useimpiin Euroopan maihin, Neuvostoliittoon, USA:han ja Kiinaan asti. Neuvostoliiton matkoilta on hyvin vähän materiaalia, samoin Kiinan matkalta. Nämä valtiot olivat aikoinaan hyvinkin suljettuja ja kuvaaminen oli joko luvatonta tai tarkoin kontrolloitua. Olen koonnut muutamia säilyneitä kuvia tälle sivulle. Kuvat on luovutettu digitoituina myös Työväen arkistoon.

Moskovassa 1961

Joskus vaimotkin pääsivät matkoille mukaan. Viljo ja Lahja Kuukkanen Moskovan Punaisella torilla vuonna 1961 SAK:n edustustehtävissä.  SAK:ssa suhteita hoidettiin niin itään kuin länteenkin.

Sotsissa

Neuvostoliitto ylläpiti hyviä suhteita Suomen työväenliikkeeseen. Rahallisen tuen lisäksi, mm. Sotshissa kävi muutamia tyäväenliikkeen henkilöitä. Tällaiselta lomareissulta on tämä kuva. Kuvassa Viljo ja Lahja Kuukkanen. Keskellä täyshoitolan isäntä, joka vanhempieni kertoman mukaan oli erittäin mukava mies. Siis oikea mies paikallaan. Kuvia ei ole olemassa tai säilynyt äidin kanssa ystävystyneestä rouvasta. Äiti puhui usein mukavasta tulkista, mutta edes rouvan tai neidin nimi ei ole säilynyt muistissani.

SAK Moskovassa

Harvinainen kuva SAKn matkalta Moskovasta. Kuvaaminen oli hyvin kontrolloitua Neuvostoliitossa. Tässä kulissit ovat kunnossa. Kiinan matkalta kuvia ei ole säilynyt.

Kuvia isän poliittisen uran varrelta > Isän SML:n aika >
Kuvia isän ulkomaanmatkoilta
Isän SAK:n aika >
Isoisä T.J. Kuukkanen>

Lähde: Isän arkisto ja perhealbumi.

Pensylvania 63

SAK:n valtuuskunta Pennsylvaniassa 1963. Isällä näyttää olevan maneerin omainen asento turistikuvissa. Kuvassa vasemmalta: Sulo Pentiilä, Viljo Kuukkanen, Eelis Makkonen

YK Newyork

SAK:n valtuuskunta New Yorkissa, YK:n rakennuksen edustalla 1963. Nyt taitaa noidannuoli vaivata selkää. Isä vasemmalla.

Niagara falls

Samalla USAn reissulla käväistiin myös Niagara fallsilla. Alakuvassa varustelu oli puettu päälle putouksen alimarssia varten. Isä kuvassa vasemmalla

Niagara falls

Kirjoitti Hannu Kuukkanen

edellinen sivu

seuraava sivu



- 7.5 -