Ukkini T.J. Kuukkanen

Ukin 70 vuotispäivät 1956

Tammelundin ukki - isänisäni Toivo Johan Kuukkanen - oli jäyhä, vähäpuheinen mies, joka ei juuri naureskellut eikä hymyillyt. Ehkä elämä oli kohdellut häntä sellaisella ankaruudella, ettei moisiin ylellisyyksiin ollut aihetta.
Ukilla oli alaspäin kaartuvat suupielet ja komea kyömynenä. Hiukset olivat ohuet, lyhyet ja harmaat, aina päätä myöten taakse kammatut. Vartaloltaan tukeva, muttei oikeastaan lihava. Yllään hänellä oli mustat kengät, tummanharmaa puku ja mustat liivit. Liivien taskusta roikkuivat kellonvitjat. Kelloa hän vilkaisi hieman sitä taskusta nostaen, viistoon alas katsahtaen. Vanhemmiten ukki käveli lyhyin töksähtelevin askelin, mutta ei välttämättä hitaasti.

Toivo J. Kuukkanen tunnettiin rauhallisena ja vakavana miehenä. Se mitä hän sanoi, oli varmaan tarpeellista ja paikkansa pitävää. Ilmeisesti juuri näistä syistä hän oli saanut työväenliikkeessä runsaasti arvostusta ja merkittäviä tehtäviä. Pitkän tien ammattiyhdistys-osaaminen ja aktiivinen osallistuminen olivat merkityksellisiä asioita tuona aikana.
Ukissa oli myös luontaista karismaa. Lisäksi hän oli fiksu mies, joka oli sivistänyt itseään kirjoja lukemalla. Sosialidemokratiaakin hän kertoi harrastaneensa Jokivarren työväenyhdistyksen aikoina nimenomaan lukemalla.

Ukki oli kotoisin Jyväskylän pohjoispuolelta. Klaara-mummi tiesi kertoa, että Kuukkasten sukunimi on peräisin Jyväskylän maalaiskunnassa sijaitsevasta järvestä. Kaikkia sen ympärillä asuneita alettiin kutsua Kuukkasiksi. Näitä sukuhaaroja asuu tietääkseni ainakin kolme myös täällä Helsingin seudulla. Vanhin meistä veljeksistä, Heimo Kuukkanen, on jonkin verran sukuamme yrittänyt selvittää jopa ammatti-sukututkijan, Sirkka Pintilän tuella. Kovin pitkälle ei uurastus ole valitettavasti johtanut. Kirkonkirjoja ja muita lähteitä on kadoksissa liikaa eikä matkaeväiden joukossa ole ollut Raustelan Lassen sitkeyttä eikä neuvokkuutta.


Ukkini 70-vuotispäivillä 1956 oli sukua laajasti mukana.
Keskellä Klaara ja Toivo Kuukkanen, molemmilla puolillaan äidinvanhempani August ja Iida Laakso. Klaara-mummin
sylissä Säteen tytär. Vasemmalla vanhempani Lahja ja Viljo. Lahjan vieressä Meeri, mummin takana isäni Jenny-sisko ja ukin takaa kurkistaa isäni isoveli Kalervo Kuukkanen. Edessä on nuorta polvea. Ukkini ilmeen voi tulkita hymyksi.
Jos selaimesi on Internet Explorer, liikuta kursoria kuvan päällä nähdäksesi henkilön nimen..

Kuukka-Kuukkasten suku on jäljitetty vuoteen 1796 Multialle. Teerimäen taloon Vehkoon kylässä syntyy tuolloin Tuomas Tuomaanpoika, joka 1809 muuttaa Jyväskylän maalaiskuntaan Kuukanpään tilalle. Kuluillaan mies on käynyt asumassa myös Saarijärvellä Laukaan pitäjässä, josta on löytänyt vaimoksensa Maria Juhontyttären. Vaimo vaihtuu syystä tahi toisesta Eeva Matintyttäreen 1819. Tuomas Tuomaanpoika saa Kuukanpään isännyyden vaimonsa isän, Matti Juhonpojan jälkeen. Pariskunnalle syntyy 1825 poika Mikko, joka myöhemmin lyhentää sukunimensä Kuukaksi. Hän nai
1856 Kangasniemeltä kotoisin olleen Leena Tullan ja päätyy erilaisten vaiheiden jälkeen Rajalan torpan isännäksi Kuukanpään tilalla.

Mikko Kuukalle syntyy 1859 poika Oskari, joka on myöhemmin renkinä ja kestimiehenä ja saa Katariina Emosen kanssa avioiduttuaan vuonna 1886 pojan. Hänestä, Toivo Johanista (1886–1978), tulee isoisäni. Ukki vihitään Jyväskylän Nyrölästä kotoisin olleen isoäitini Klaara Siviä Marjosen (1889–1975) kanssa avioon vuonna 1907.

.

T.J. Kuukkanen
Veljessota 1917 - 1918 >
Vankina Suomenlinnassa 1918 >
Metallityöväenliitto >
Elämää Helsingissä 1900 luvulla >
Myötä- ja vastamäessä >
Mummini Klaara Kuukkanen >
T.J. Kuukkasen poliittinen ura >
--- Kuvia Kuukkasen suvusta Tammelundissa >
--- Silmänräpäyksiä Kuukkasten albumista >
T.J. Kuukkasen Wikipediasivulle >

Muisteli ja kokosi Hannu Kuukkanen

edellinen sivu

seuraava sivu



- 7.6 -
Lahja Kuukkanen, os. Laakso Osmo Nordman Meeri Kuukkanen Anneli os. Savolainen Kaij Annelin mies August Laakso, äidin isä Klaara Kuukkanen, isän äiti Jenny Savolainen, os. Kuukkanen Anna, os. Oksa Kalervo Kuukkanen Toivo Johannes Kuukkanen, isän isä Aila Savolainen Leo Savolainen Ahti Savolainen Kirsti Savolainen Viljo Kuukkanen
Viljo Kuukkanen
Säde Nordman, os. Savolainen Esko Kuukkanen Päivi Nordman Vesa Nordman Reino Marjonen Iida Laakso, os. Palkeinen Hannu Kuukkanen Esteri Kuukkanen, os.?  Kalervon vaimo Heimo Kuukkanen Niilo Savolainen