Kuvia isän sotilasmuistiosta

tyhja

Isän sotilasmuistio oli yksi lapsuusaikani mielenkiintoisimpia luettavia. Erityisesti vetivät puoleensa isän piirtämät komeat ja hauskatkin kuvat, kerta toisensa jälkeen: "Äiti,  saanko mä taas katella sitä isän kivaa kirjaa?" Kansilehdellä on lause: "Katsele mutta älä arvostele.” Piirroksissa on nimimerkkinä Janne - siihen aikaan oli hienoa signeerata työnsä "taiteilijanimellä".

Gaselli

Yhden kokonaisen sivun täyttänyt Gaselli oli upea näyte art deco -tyylistä.

Pääskyt
 

Pääskyt kuvassa ja tekstissä kertovat varusmiehen kaipuusta siviiliin. Isä hallitsi tekstauksen Koiton tulevaisuuspiirin tekstauskurssin ansiosta. Siviiliin paluu venähti hieman sodan vuoksi.

Omakuva

Taiteilija Viljo Kuukkanen itse omakuvassaan. Isä tunsi hyvin oman karaktäärinsä.

Isä kersantin natsoilla

Isä yleni sodan aikana ylikersantiksi ja toimi loppuajan vääpelin vakanssilla. Sotilasmuistion piirrokset ovat enimmäkseen varusmiesajalta. Tositoimissa ei piirtelylle paljon aikaa jäänyt. Tekstaus tushipiirtimellä vaihtui lyijykynään ja pikamuistiinpanoihin.

 

Kirjoitti : Hannu Kuukkanen

Isä >
Isän muistelmia varusmiespalvelusajalta >
Isä rintamalla >
Kuvia isän poliittisen uran varrelta >
Isoisä T.J. Kuukkanen>

edellinen sivu

seuraava sivu



- 1.6 -